1. Päivä, jolloin ihminen opiskelee ihmiselämän perusasioita

Tarina Taivaanrannan synnystä.

Julkaistu 13, kesäkuu 2015

Taivaanranta ei syntynyt hetkessä. Sen luomiseen tarvittiin seitsemän päivää.

Ensimmäiseksi päiväksi voidaan kutsua ajanjaksoa, joka kesti noin neljäkymmentä vuotta. Tuona aikana ihminen opiskeli ihmiselon alkeita ja työkseen hän ahersi metsäklusterin isossa laivassa yhdellä kolkalla vihreän kullan maata, toisen palveluksessa. Tuona aikana hänelle ja hänen miehellensä syntyivät myös lapset, tulevat maan perijät. Lapsia syntyi ensin kaksi poikaa – veljekset ja myöhemmin yksi tyttö, iltatähti.

Ensimmäinen päivä opetti ihmiselle arvokkaita asioita ihmisyyden oppimäärään kuuluvista perusasioista, kuten kodista, lapsuudesta, isästä, äidistä, sisaruksista, maan viljelemisestä, heinäpelloista, muuttumisesta, parisuhteesta, kommunikaatiosta, lapsiperhe-elämästä, rahasta, työstä, työnilosta, työmoraalista, joustavuudesta, luottamuksesta, ilosta, onnellisuudesta, rakkaudesta, ystävyydestä, talon pidosta, rakennussuunnittelusta, talon remontimisesta, yhteen hiileen puhaltamisesta, autolla ajamisen taidosta, tietokoneesta, taulukkolaskennasta, puutarhan hoidosta, ruusuista, maasta, savesta, mullasta ja monesta monesta muustakin asiasta, ja valmisti häntä lähestymään kysymyksiä Kuka Minä Olen ja Mitä Elämä Kohdallani Tarkoittaa.

Ensimmäisen päivän viimeisenä vuotena ihminen alkoi opetella tanssimista. Hän oli katsonut mallia sudenkorennoista ja perhosista vaaliessaan ruusutarhaansa.

Yksi yhteydenotto riittää

Soita meille, tule käymään, varaa aika tai jätä yhteydenottopyyntö.

Otamme Sinuun yhteyttä mahdollisimman pian, viimeistään seuraavana arkipäivänä. Käydään yhdessä läpi tilanteesi. Opastamme Sinua käytännön asioiden järjestelyissä ja ohjaamme tarvittaessa oikeisiin paikkoihin.

Halutessasi hoidamme hautajaisten käytännön järjestelyt puolestasi.

044 981 1007

Tapionkatu 15, 40100 Jyväskylä

hr@ekohautaustaivaanranta.fi

Varaa aika

Toimistomme on avoinna arkipäivisin klo 10.00 – 16.00 ja muina aikoina ajanvarauksella.

                               

    Jätä yhteydenottopyyntö




    Pin It on Pinterest

    Share This