Tekijä: ulla

Tumma on yö

Julkaistu 10, lokakuu 2016

Tuuli purtta kuljettaa,
laineilla kauas keinuttaa,
maailman äärille asti,
tuntematon matka,
kaukaiset maat,
mielessä taivaan tähdet,
ja loputon veden pauhu.

Lue lisää

Omien hautajaisten suunnittelemisesta

Julkaistu 9, lokakuu 2016

Tänään aurinkoisena lokakuun sunnuntaina syntyi jälleen pieni video. Tässä aiheena on omien hautajaisten suunnitteleminen, suunnitelman kirjaaminen paperille ja tallettaminen tärkeiden papereiden joukkoon. Ulla kertoo myös, mitä on kirjoittanut omaan hautajaissuunnitelmaansa.

Lue lisää

Jokainen olemme yksilöllisiä ja ainutlaatuisia persoonia omina itsenämme, alusta loppuun saakka.

Julkaistu 8, lokakuu 2016

Ekohautauspalvelu Taivaanrannan Ulla kertoo tässä pienessä videossa hautausjärjestelyiden aloittamisesta. Videolla Ulla kertoo myös lempiaiheestaan, kuinka saatella lähtijää omannäköisesti matkaan. Jokainen olemme yksilöllisiä ja ainutlaatuisia persoonia omina itsenämme, alusta loppuun saakka.

Lue lisää

Tervetuloa Ekohautauspalvelu Taivaanrannan uudelle YouTube -kanavalle ”Taivaanrannan tarinoita”.

Julkaistu 14, syyskuu 2016

Kanavalla tullaan julkaisemaan pieniä esittelyvideoita Ekohautauspalvelu Taivaanrannan toiminnasta. Tässä ensimmäisessä videossa yrittäjä Ulla Korpela esittelee itsensä ja hiukan Taivaanrantaakin.

Lue lisää
  • Lisää kirjoituksia:
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Yksi yhteydenotto riittää

Soita meille, tule käymään, varaa aika tai jätä yhteydenottopyyntö.

Otamme Sinuun yhteyttä mahdollisimman pian, viimeistään seuraavana arkipäivänä. Käydään yhdessä läpi tilanteesi. Opastamme Sinua käytännön asioiden järjestelyissä ja ohjaamme tarvittaessa oikeisiin paikkoihin.

Halutessasi hoidamme hautajaisten käytännön järjestelyt puolestasi.

044 981 1007

Tapionkatu 15, 40100 Jyväskylä

hr@ekohautaustaivaanranta.fi

Varaa aika

Toimistomme on avoinna arkipäivisin klo 10.00 – 16.00 ja muina aikoina ajanvarauksella.

                               

    Jätä yhteydenottopyyntö




    Pin It on Pinterest